Sukuhaarojen historiaa
1800-luvulla Suomeen muutti Euroopasta monien talouselämän haarojen alkuunpanijoita. Tunnetuimpia näistä ovat teollisuuden uranuurtajat Finlayson ja Gutzeit, kaupan alalta Stockmann ja elintarvikealalla mm. Fazer, Paulig ja Sinebrykoff. Lisäksi maahamme tuli Italiasta saakka jäätelöntekijöita ja Sveitsistä juustontekijöitä.
Bernin kanttonin Reutigenin kylästä Johan ja Elisabet Kernenin perheestä kaksikin poikaa muutti Suomeen. Gottlieb Kernen oli syntynyt 26.1.1861 ja muutti Suomeen vain 16 vuotiaana vuonna 1877. Hän tutustui myöhemmin Maria Josefina Eliassoniin (Koskiseen), ja heidän vanhin poikansa, minun isoisäni, Hugo Alfred Kernen syntyi vuonna1884. Hän meni naimisiin Siviä Kuulan kanssa.
Isäni Kauko tapasi äitini Elina Jänneksen sodan aikana Mikkelissä, jossa Elina oli lottana ja Kauko viestikeskuksen upseerina. Elinan isä, Niilo Jännes, oli Arvid Genetzin eli runoilijanimeltään Arvi Jänneksen, poika. Elinan äiti oli Elvi ja Arvi Grotenfeltin tytär Elli.
Kernen/Kuula
Kernen-suku on siis kotoisin Sveitsin Reutigenista, joka sijaitsee Bernin kanttonissa Thunerseen rannalla. Sveitsiin jäänyt Johann Kernen oli suutari ja hänen esi-isänsäkin olivat olleet käsityöläisiä. Johannilla oli kaikkiaan kymmenen lasta. Suomeen muuttaneiden Gottliebin ja Rudolfin muiden sisarusten ammateista tai kohtalosta ei ole enempää tietoa kuin että muutama muutti Amerikkaan ja nuorin veli Zyrichiin. Gottlieb ei ilmeisesti ollut ehtinyt perehtynyt juustontekoon vielä Reutigenissa, mutta myöhemmin hän sai hoitoonsa ainakin Myrskylän kartanon meijerin ja myöhemmin Gammelbyn meijerin Pernajassa.
Rudolf oli naimisissa Ida Maria Haaralan (s.1875) kanssa ja heillä oli peräti viisi tytärtä, jotka kaikki olivat naimattomia eikä siitä haarasta näin ollen ole jäänyt serkkuja. Tyttäret olivat ns. Kernen-flikat Viivi, Lyyli, Aili, Elsa ja Irma.
Kaukon isoisällä Gottliebillä ja Marialla (Eliasson/Koskinen) oli viisi lasta, joista Kaukon isä Hugo Alfred (s. 28.6.1884) oli vanhin. Myös Hugo Alfred ryhtyi juustomestariksi ja toimi ainakin Mäntsälässä. Hän avioitui Siviä Kuulan kanssa ja heille syntyi 4 lasta, joista Kauko Sakari oli nuorin. Vanhemmat kuitenkin erosivat ja Hugo Alfred asui mm. sukulaistensa luona.
Gottliebin muut lapset olivat Olga Maria (Oiju, s.29.6.1886), Johan Gottfried (s. 9.3.1889), Maria Elisabeth (Elsi, s. 28.9.1890) ja Ernest (s.19.6.1894). Ainoastaan Ernestillä ei ollut lapsia. Hän palasi myöhemmin takaisin Sveitsiin. Serkuksia oli kaikkiaan 13, joista ainakin kaksi kuoli sodassa. Pikkuserkkuja on näin ollen tässä sukuhaarassa paljon. Reutigenissa on suvusta jäljellä hyvin kaukaisia sukulaisia.
Hugo Alfredista ei ole paljon tietoja, sillä Kauko ja isoäitini Siviä eivät paljoakaan puhuneet hänestä, olivathan he olleet kauan erossa. Gottfried oli Backaksen tilan sikalan hoitaja ja me muistamme sikalan vahvat hajut lapsuudesta. Hänellä oli kuusi lasta, joista en muista kuitenkaan nähneeni lapsena kuin Ensin, jolla oli komea vähän kyömy nenä. Ylipäätään Kernenit olivat tukevia ja vahvoja. Nuoruuden kuvassa Hugo Alfredkin painaa vähintään 150 kg.
Hugo Alfred avioitui Ida Siviä Kuulan kanssa (s. 14.9.1884). Siviän isä Johan Fabian Kuula oli Lahdenseudulta, toimi viimeksi Sälinkäällä myllärinä. Vaimonsa Ida Maria Kallolan kanssa heillä oli kolme lasta: Kalle (s. 1880), Siviä ja selvästi nuorempi veli Jalo (s.1899). Siteet perheiden välillä lujittuivat, kun Siviän veli Kalle Kuula (s.1880) avioitui Hugo Alfredin siskon Oijun kanssa. Perhe joutui vaikeuksiin, kun omaiset takasivat 19 vuotiaalle Jalolle häälahjaksi hankitun Jaakkolan talon Mäntsälän Levannolta ja se meni konkurssiin. Jalo oli naimisissa useamman kerran, mutta lapsia hänellä ei ollut.
Siviä oli arvoiltaan talonpoikainen, tarmokas ja omasi liikenaisen vaistoa.Vielä iäkkäänä hän piti maitokauppaa Punavuoressa.
Hugo Alfredilla ja Siviällä oli neljä lasta: Kyösti Ensio (s. 8.10.1907), Veijo Rafael (s. 14.6.1909), Kerttu Elisabet (s. 8.11.1911 ja k. 26.3.1946) kaikki Mäntsälässä ja Kauko Sakari (s. 26.6.1917 Orimattilassa ja k. 3.8.2005 Espoossa). Kaukon vanhimmalla veljellä Kyöstillä oli kaksi poikaa: vuonna 2013 kuollut Keijo ja vuonna 2007 kuollut Kyrö Karenko. He olivat Kerosuon poikien ainoat serkut isän puolelta.
Jännes/Arppe
Arvid Genetz (1848-1915) oli suomalaisuusaatteen ensimmäistä sukupolvea, ts. ruotsinkielisestä kodista lähtenyttä kansallisen herätyksen saanutta sivistyneistöä. Hän oli kasvanut Laatokan rannalla Impilahdella ruotsinkielisessä kodissa. Hänet lähetettiin Helsinkiin Helsingfors Läroverketiin kouluun, mutta yliopistoaikanaan hän seurusteli Savo-Karjalaisen osakunnan suomenkielisten kanssa. Kortteerina oli Georg August Wallinin sisaren asunto ja hän sai tältä Wallinin kompassin, jota käytti myöhemmin omilla tutkimusmatkoillaan.
Merkittävimmän panoksen suomalaisuuteen hän antoi kielitieteilijänä ja suomensukuisten kansojen kielentutkijana. Hän laati mm. ensimmäisen kauan käytössä olleen Lapin kielen sanakirja. Hän teki myös useita tutkimusmatkoja sukulaiskansojen asuinsijoille Venäjällä, mikä silloin merkitsi raskaita vaelluksia suurelta osin jalkapatikassa. Näiden retkien aikana hän alkoi omien sanojensa mukaan tuntea tarvetta purkaa kaipaustaan kotiin runojen muodossa. Runoilijanimekseen hän otti Arvi Jänneksen. Hänen opettajansa niin koulussa kuin yliopistossa, August Ahlqvist, oli samaan tapaan ottanut runoilijanimen Oksanen kirjoittaessaan suomenkielisä runoja.
Hän puolusti vuonna 1877 kahta saksankielistä väitöskirjaa, ensin länsisuomalaisista murteista, joita hän vertasi fonetiikan näkökulmasta karjalaismurteisiin ja pitempää tutkimusta karjalaismurteen äänneopista. Yliopistollisen viran näyttäessä toistaiseksi mahdotttomalta, hän toimi Hämeenlinnan normaalilyseossa suomen ja ruotsin kielen lehtorina 1878-1891, jolloin mm. hänen oppilaansa Emil Nestor Setälä vieraili puhumassa tutkimuksistaan niin usein, että "Genetzin vaimo hermostui". Monien hankaluuksien jälkeen hänet nimitettiin Suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi 1891. Tällöin hänen kilpailijansa virkaan oli juuri Setälä ja hakuprosessi viilensi entisten ystävysten välit. Vuonna 1893 virka kuitenkin jaettiin kahtia Genetzin jatkaessa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorina. Vuosina 1892-1902 hän toimi myös Suomen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen jälkeen. Ensimmäisenä vuotena hän piti seuran vuosikokouksessa laajan katsauksen kirjallisuuden vuoteen, mikä oli kirjallisuuden professorin tehtävä. Viran jaon jälkeen tämä katsaus tietenkin jäi muille.
Runojaan Arvi Jännes ei alunperin ollut tarkoittanut julkaistavaksi. Suuri osa oli alunperin suunnattu lähinnä hänen morsiamelleen Eva Arppelle. Osa runoista oli isänmaallisia ja ne tulkittiin fennomaanisiksi, vaikka Jännes olisikin halunnut edistää sovintoa suomen- ja ruotsinmielisten välillä. Etenkin Herää Suomi kuului Jänneksen veljen, Emil Genetzin sävellyksenä YL:n isänmaalliseen vakio-ohjelmistoon.
Genetz oli oppikoulunopettajien edustajana valtiopäivillä. Ajatuksiltaan hänen arvioidaan lukeutuneen lähinnä vanhasuomalaisiin, mutta varsinainen poliitikko hän ei ollut. Hän on itse jopa sanonut vihaavansa politiikkaa, niin kuin hän ei pitänyt kieliriidastakaan. Yrjö-Koskinen pyysi häntä kuitenkin senaatin jäseneksi ja kirkollistoimikunnan päälliköksi vuonna 1901. Tätä tointa on verrattu nykyiseen opetusministerin tehtävään. Samana vuonna alkoi Bobrikovin johdolla voimakas venäläistämispyrkimys, johon senaatti katsoi osittain parhaaksi myöntyä oppositiossa olleiden perustuslaillisten kovasta vastustuksesta huolimatta. Myös Genetz, joka olisi kaikin tavoin halunnut parantaa suomenkielen asemaa kouluissa, joutuikin nyt myöntymään venäjänkielen laajentamiseen opetuksessa.
Eva Arppe (1851-1930) oli kiteeläisen, Karjalan teollisuuden perustajaksi sanotun Nils Ludvig Arppen tytär tämän keskimmäisestä avioliitosta Mathilda Porthanin kanssa. Kun Eva Arppen vanhemmat kuolivat nuorena, oli hän kasvattina isänsä veljen - ja samalla äitinsä siskon-, yliopiston rehtorin Edvard Arppen luona Helsingissä. Eva ja Arvid olivat kuitenkin tavanneet jo lapsina Evan ollessa kesää viettämässä Impilahdella sukulaisissa. Avioliitto solmittiin vasta Arvidin väiteltyä, mutta tällöinkään pariskunnalla ei ollut omaa kotia, vaan he suuntasivat Unkariin parivuotiselle stipendimatkalle.
Heille syntyi 6 aikuiseksi elänyttä lasta, joista Elinan isä Niilo (1890-1974) oli toiseksi nuorin. Myytyään Nils Ludvik Arppen perintönä tulleet Wärtsilän osakkeet, ostivat Genetzit Ahtialan tilan Lohjan Jalassaaresta vuonna 1897. Tänne asettuivat lähes kaikki hänen lapsensakin eri tavoin. Niilon vuonna 1925 hankkiman Kivessalmen tarina on sikäli mielenkiintoinen, että Genetzit olivat vuonna 1915 myyneet sen I.K.Inhalle, joka oli ollut Arvidin oppilaana Hämeenlinnassa, jolta Niilo sen sitten osti.
Niilo Jännes (1890-1974) kasvoi perheen Siltasaaren kodissa ja kävi suomenkielistä koulua. Lääkärin opintoihin kuului kuitenkin pitempi jakso Kielissä, joten saksan kieili oli hänellekin tärkeä. Nuorena hän oli YL:n jäsen ja yhden vuoden sen puheenjohtajakin setänsä jäljissä. Oltuaan vuoteen 1925 Kotkassa, muutti perhe takaisin, kun Niilo sai lastenlääkärin viran Helsingin Kätilöopistolta. Lisäksi hän oli Helsingin poliisilaitoksen ja Sophie Mannerheimin äiti- ja lapsikodin lääkäri. Harrastuksiltaan hän oli luontoihminen ja viihtyi Kivessalmessa hyvin. Myös musiikki oli hänelle läheistä lauluharrastuksen jälkeenkin.
Niilo ja Elli Grotenfelt menivät naimisiin 1916, siis juuri Arvid Genetzin kuoleman jälkeen. Jouni syntyi 1918, äitini Elina 1920 ja Arvi 1930. Arvi kuoli tapaturmaisesi kesätöissä 1954, vielä opiskelijana ja naimattomana. Jouni toimi Auroran sairaalan laboratorion ylilääkärinä. Hän oli naimisissa Pirkko-Maija Kivikosken kanssa, mutta kuoli jo 1973. Heillä on yksi poika, Antero, joka on siis Keropoikien ainoa serkku Elinan puolelta ja Kivessalmen nykyinen omistaja.
Grotenfelt/Rein
Myös Arvid Grotenfelt (1863-1941) oli kielenvaihtajien 1. sukupolvea. Vaikka kotona puhuttiin ruotsia, huolehdittiin siitä, että lapset Arvi ja hänen pari vuotta vanhempi veljensä Kustavi oppivat suomea. Jo varsin nuorina koulupoikina he alkoivat käyttää suomea päiväkirjoissaan ja toverien kesken. Arvi seurasi opinnoissaan enonsa Thiodolf Reinin jalanjälkiä filosofiaan ja tuli aikanaan teoreettisen filosofian professoriksi Reinin jälkeen. Nuoresta pitäen hän kuitenkin lisäksi otti osaa yhteiskunnalliseen elämään toimien mm. suomalaisuuden, kansanvalistuksen, raittiustyön ja rauhanaatteen hyväksi.
Saksankielisessä väitöskirjassaan hän käsitteli aistimusten intensiteetin kokemista. Tutkimusta varten hän opiskeli Leipzigissä sen ajan tunnetun sielutieteen professorin Wilheln Wundtin laboratoriossa. Jälkikäteen on arvioitu, että työ oli aiheeltaan tärkeä positivismin ja empirismin vallatessa alaa idealismilta. Jouduttuaan Th. Reinin virkavapauden aikana huolehtimaan professorin tehtävistä vain 26 vuotiaana, alkoi hän laatia luentojensa pohjalta ensimmäistä suomenkielistä esitystä filosofian historiasta. Tätä varten hänen oli kehitettävä suomenkielistä filosofiasanastoa ja tätä kautta työ oli uraauurtava.
Hänen päätyönsä suuntautui historianfilosofiaan hänen pyrkiessä vastaamaan kysymyksiin, miten historiantutkija valitsee aineistonsa yksittäisten tietojen virrasta, miten tarkastelijan oma arvomaailma vaikuttaa prosessiin sekä onko historia vain yksittäisten tapahtumaketjujen selvittämistä vai voiko se olla yleistävää ja lainalaisuuksia etsivää. Hänen vastauksensa irroittavat hänet selvästi hegeliläis-snellmannilaisesta idealismin perinteestä, mutta ei kuitenkaan myötäile esiinmurtautuvaa positivistista suuntausta. Vielä eläkepäivinään hän kirjoitti filosofian historiaansa laajan osan tärkeänä pitämistään saksalaisista filosofeistä, kuten Immanuel Kantista ja Fichtestä, vaikka tiedeyhteisö oli jo täysin sivuuttanut saksalaiset idealistit.
Arvi Grotenfeltin vanhemmat olivat Adolf Grotenfelt ja Ida, syntyjään Rein, jo mainitun Thiodolfin sisar. Grotenfeltit olivat virkamiehiä ja aiemmissa sukupolvissa maanviljelijöitä ja sotilaita. Ensimmäinen tunnettu suvun edustaja oli Nils Groth, joka oli todennäköisesti tullut Baltiasta Ruotsin armeijaan ja asettunut aikanaan Joroisiin liittyen Savon prikaatiin. Sotilaallisista ansioistaan hänet aateloitiin nimellä Grotenfelt. Sukuvaakuna on edelleen nähtävissä paitsi Ritarihuoneella myös Järvikylän kartanossa Joroisissa. Suvun jakaannuttua 1700-luvun lopulla kolmeen päähaaraan, asettui nyt tarkasteltavana oleva haara Frugårdin kartanoon, joka on harvinainen Kustaa III:n ajan sisustuksensa säilyttänyt kartano. Myös Arvi ja Kustavi olivat koululaisina vielä sukuloimassa Frugårdissa, kunnes kartano siirtyi toiselle sukuhaaralle. Adolf oli Suomen vankilaolojen kehittäjä ja juristi, kuten jo isänsäkin.
Arvi Grotenfelt meni naismisiin Elvi Forsgrenin kanssa. Hän oli kotoisin maatalosta Vihdistä, ja ammatiltaan suomenkielen opettaja. Hänen tiedetään auttaneen Arvia niin suomenkielen oikeinkirjoituksessa kuin "korrehtuurien luvussa". Heillä oli neljä lasta. Vanhin Aarne oli Valtionrautateiden tilastotoimiston aktuaari, Ossi oli kauppakoulun opettaja, seuraava oli mummoni Elli, ja nuorin Lassi oli matematiikan opettaja ja sittemmin rehtori.
Arvi oli niin filosofina kuin ihmisenä hyväntahtoinen, harkitseva ja tasapuolinen. Sukutarinoiden mukaan myös mies, "jonka käteen ei voinut antaa vasaraa". Elli tuli ylioppilaaksi 1913 ja aloitti estetiikan ja kirjallisuuden historian opiskelut, mutta ne jäivät avioliiton myötä 1916. Hän oli paitsi sivistynyt ja hienostunut myös sosiaalinen ja jopa räväkkä. Hän oli kutsuilla keskipiste, jonka puheita nuorisokin mielellään kuunteli.
Rein-suvun sukuseura on nimeltään Edla ja Gabriel Reinin jälkeläiset. Papin poika Gabriel (1800-1867) kasvoi Jääskessä, mutta opiskeli Turussa ja loi yliopistouran Helsingissä ensin historian professorina ja sitten yliopiston rehtorina. Hän oli liberaali, merkittävä kulttuurihenkilö ja opiskelijoiden suosiossa. Hän oli myös Snellmanin ystävä. Historioitsijan hän selvitti mm. ristiretkiä ja laati luennoistaan ensimmäisen kokonaisesityksen Suomen historiasta. Hänen rehtorikautensa 1848-58 oli varsin hankalaa tasapainottelua ylioppilaiden liberaalien vaatimusten ja vanhoillisen esivallan välillä. Hän joutuikin lopulta eroamaan rehtorin virasta opiskelijoiden liian rohkean speksin (näytelmän) vuoksi, jonka muuten oli kirjoittanut Robert Mannerheim, tulevan marsalkan isä.
Reinillä oli hyvät suhteet Aleksanteri II:een ja hän saattoi esittää puheissaan mm. liberaalisia uudistuksia ja mm. valtiopäivien koollekutsumista. Hänet aateloitiin 1856, vain vähän Aleksanterin keisariksi tulon jälkeen. Hän oli tuntenut nuoruudestaan asti sympatiaa suomalaisuutta kohtaan, oli mm. Lauantaiseuran jäsen, ja oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisessa aktiivinen 1831. Erottuaan yliopistosta hän laati vielä tutkimuksia maan eri osien tilasta. Snellman houkutteli hänet 1865 johtamaan uutta Suomen tilapäistä tilastollista virastoa, josta kehittyi Tilastokeskus. Hän kuoli suurten nälkävuosien johdosta Helsingissä leviävään lavantautiin.
Edla ja Gabriel Reinillä oli suuri perhe. Lapsista tunnetuin oli em. Thiodolf, joka siis seurasi isänsä jälkiä yliopiston rehtoriksi. Tämän tarkastelu kannalta keskeisellä Ida Gustavan perheellä oli tiettävästi läheiset välit Idan muiden sisarusten perheisiin.
Bernin kanttonin Reutigenin kylästä Johan ja Elisabet Kernenin perheestä kaksikin poikaa muutti Suomeen. Gottlieb Kernen oli syntynyt 26.1.1861 ja muutti Suomeen vain 16 vuotiaana vuonna 1877. Hän tutustui myöhemmin Maria Josefina Eliassoniin (Koskiseen), ja heidän vanhin poikansa, minun isoisäni, Hugo Alfred Kernen syntyi vuonna1884. Hän meni naimisiin Siviä Kuulan kanssa.
Isäni Kauko tapasi äitini Elina Jänneksen sodan aikana Mikkelissä, jossa Elina oli lottana ja Kauko viestikeskuksen upseerina. Elinan isä, Niilo Jännes, oli Arvid Genetzin eli runoilijanimeltään Arvi Jänneksen, poika. Elinan äiti oli Elvi ja Arvi Grotenfeltin tytär Elli.
Kernen/Kuula
Kernen-suku on siis kotoisin Sveitsin Reutigenista, joka sijaitsee Bernin kanttonissa Thunerseen rannalla. Sveitsiin jäänyt Johann Kernen oli suutari ja hänen esi-isänsäkin olivat olleet käsityöläisiä. Johannilla oli kaikkiaan kymmenen lasta. Suomeen muuttaneiden Gottliebin ja Rudolfin muiden sisarusten ammateista tai kohtalosta ei ole enempää tietoa kuin että muutama muutti Amerikkaan ja nuorin veli Zyrichiin. Gottlieb ei ilmeisesti ollut ehtinyt perehtynyt juustontekoon vielä Reutigenissa, mutta myöhemmin hän sai hoitoonsa ainakin Myrskylän kartanon meijerin ja myöhemmin Gammelbyn meijerin Pernajassa.
Rudolf oli naimisissa Ida Maria Haaralan (s.1875) kanssa ja heillä oli peräti viisi tytärtä, jotka kaikki olivat naimattomia eikä siitä haarasta näin ollen ole jäänyt serkkuja. Tyttäret olivat ns. Kernen-flikat Viivi, Lyyli, Aili, Elsa ja Irma.
Kaukon isoisällä Gottliebillä ja Marialla (Eliasson/Koskinen) oli viisi lasta, joista Kaukon isä Hugo Alfred (s. 28.6.1884) oli vanhin. Myös Hugo Alfred ryhtyi juustomestariksi ja toimi ainakin Mäntsälässä. Hän avioitui Siviä Kuulan kanssa ja heille syntyi 4 lasta, joista Kauko Sakari oli nuorin. Vanhemmat kuitenkin erosivat ja Hugo Alfred asui mm. sukulaistensa luona.
Gottliebin muut lapset olivat Olga Maria (Oiju, s.29.6.1886), Johan Gottfried (s. 9.3.1889), Maria Elisabeth (Elsi, s. 28.9.1890) ja Ernest (s.19.6.1894). Ainoastaan Ernestillä ei ollut lapsia. Hän palasi myöhemmin takaisin Sveitsiin. Serkuksia oli kaikkiaan 13, joista ainakin kaksi kuoli sodassa. Pikkuserkkuja on näin ollen tässä sukuhaarassa paljon. Reutigenissa on suvusta jäljellä hyvin kaukaisia sukulaisia.
Hugo Alfredista ei ole paljon tietoja, sillä Kauko ja isoäitini Siviä eivät paljoakaan puhuneet hänestä, olivathan he olleet kauan erossa. Gottfried oli Backaksen tilan sikalan hoitaja ja me muistamme sikalan vahvat hajut lapsuudesta. Hänellä oli kuusi lasta, joista en muista kuitenkaan nähneeni lapsena kuin Ensin, jolla oli komea vähän kyömy nenä. Ylipäätään Kernenit olivat tukevia ja vahvoja. Nuoruuden kuvassa Hugo Alfredkin painaa vähintään 150 kg.
Hugo Alfred avioitui Ida Siviä Kuulan kanssa (s. 14.9.1884). Siviän isä Johan Fabian Kuula oli Lahdenseudulta, toimi viimeksi Sälinkäällä myllärinä. Vaimonsa Ida Maria Kallolan kanssa heillä oli kolme lasta: Kalle (s. 1880), Siviä ja selvästi nuorempi veli Jalo (s.1899). Siteet perheiden välillä lujittuivat, kun Siviän veli Kalle Kuula (s.1880) avioitui Hugo Alfredin siskon Oijun kanssa. Perhe joutui vaikeuksiin, kun omaiset takasivat 19 vuotiaalle Jalolle häälahjaksi hankitun Jaakkolan talon Mäntsälän Levannolta ja se meni konkurssiin. Jalo oli naimisissa useamman kerran, mutta lapsia hänellä ei ollut.
Siviä oli arvoiltaan talonpoikainen, tarmokas ja omasi liikenaisen vaistoa.Vielä iäkkäänä hän piti maitokauppaa Punavuoressa.
Hugo Alfredilla ja Siviällä oli neljä lasta: Kyösti Ensio (s. 8.10.1907), Veijo Rafael (s. 14.6.1909), Kerttu Elisabet (s. 8.11.1911 ja k. 26.3.1946) kaikki Mäntsälässä ja Kauko Sakari (s. 26.6.1917 Orimattilassa ja k. 3.8.2005 Espoossa). Kaukon vanhimmalla veljellä Kyöstillä oli kaksi poikaa: vuonna 2013 kuollut Keijo ja vuonna 2007 kuollut Kyrö Karenko. He olivat Kerosuon poikien ainoat serkut isän puolelta.
Jännes/Arppe
Arvid Genetz (1848-1915) oli suomalaisuusaatteen ensimmäistä sukupolvea, ts. ruotsinkielisestä kodista lähtenyttä kansallisen herätyksen saanutta sivistyneistöä. Hän oli kasvanut Laatokan rannalla Impilahdella ruotsinkielisessä kodissa. Hänet lähetettiin Helsinkiin Helsingfors Läroverketiin kouluun, mutta yliopistoaikanaan hän seurusteli Savo-Karjalaisen osakunnan suomenkielisten kanssa. Kortteerina oli Georg August Wallinin sisaren asunto ja hän sai tältä Wallinin kompassin, jota käytti myöhemmin omilla tutkimusmatkoillaan.
Merkittävimmän panoksen suomalaisuuteen hän antoi kielitieteilijänä ja suomensukuisten kansojen kielentutkijana. Hän laati mm. ensimmäisen kauan käytössä olleen Lapin kielen sanakirja. Hän teki myös useita tutkimusmatkoja sukulaiskansojen asuinsijoille Venäjällä, mikä silloin merkitsi raskaita vaelluksia suurelta osin jalkapatikassa. Näiden retkien aikana hän alkoi omien sanojensa mukaan tuntea tarvetta purkaa kaipaustaan kotiin runojen muodossa. Runoilijanimekseen hän otti Arvi Jänneksen. Hänen opettajansa niin koulussa kuin yliopistossa, August Ahlqvist, oli samaan tapaan ottanut runoilijanimen Oksanen kirjoittaessaan suomenkielisä runoja.
Hän puolusti vuonna 1877 kahta saksankielistä väitöskirjaa, ensin länsisuomalaisista murteista, joita hän vertasi fonetiikan näkökulmasta karjalaismurteisiin ja pitempää tutkimusta karjalaismurteen äänneopista. Yliopistollisen viran näyttäessä toistaiseksi mahdotttomalta, hän toimi Hämeenlinnan normaalilyseossa suomen ja ruotsin kielen lehtorina 1878-1891, jolloin mm. hänen oppilaansa Emil Nestor Setälä vieraili puhumassa tutkimuksistaan niin usein, että "Genetzin vaimo hermostui". Monien hankaluuksien jälkeen hänet nimitettiin Suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi 1891. Tällöin hänen kilpailijansa virkaan oli juuri Setälä ja hakuprosessi viilensi entisten ystävysten välit. Vuonna 1893 virka kuitenkin jaettiin kahtia Genetzin jatkaessa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorina. Vuosina 1892-1902 hän toimi myös Suomen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen jälkeen. Ensimmäisenä vuotena hän piti seuran vuosikokouksessa laajan katsauksen kirjallisuuden vuoteen, mikä oli kirjallisuuden professorin tehtävä. Viran jaon jälkeen tämä katsaus tietenkin jäi muille.
Runojaan Arvi Jännes ei alunperin ollut tarkoittanut julkaistavaksi. Suuri osa oli alunperin suunnattu lähinnä hänen morsiamelleen Eva Arppelle. Osa runoista oli isänmaallisia ja ne tulkittiin fennomaanisiksi, vaikka Jännes olisikin halunnut edistää sovintoa suomen- ja ruotsinmielisten välillä. Etenkin Herää Suomi kuului Jänneksen veljen, Emil Genetzin sävellyksenä YL:n isänmaalliseen vakio-ohjelmistoon.
Genetz oli oppikoulunopettajien edustajana valtiopäivillä. Ajatuksiltaan hänen arvioidaan lukeutuneen lähinnä vanhasuomalaisiin, mutta varsinainen poliitikko hän ei ollut. Hän on itse jopa sanonut vihaavansa politiikkaa, niin kuin hän ei pitänyt kieliriidastakaan. Yrjö-Koskinen pyysi häntä kuitenkin senaatin jäseneksi ja kirkollistoimikunnan päälliköksi vuonna 1901. Tätä tointa on verrattu nykyiseen opetusministerin tehtävään. Samana vuonna alkoi Bobrikovin johdolla voimakas venäläistämispyrkimys, johon senaatti katsoi osittain parhaaksi myöntyä oppositiossa olleiden perustuslaillisten kovasta vastustuksesta huolimatta. Myös Genetz, joka olisi kaikin tavoin halunnut parantaa suomenkielen asemaa kouluissa, joutuikin nyt myöntymään venäjänkielen laajentamiseen opetuksessa.
Eva Arppe (1851-1930) oli kiteeläisen, Karjalan teollisuuden perustajaksi sanotun Nils Ludvig Arppen tytär tämän keskimmäisestä avioliitosta Mathilda Porthanin kanssa. Kun Eva Arppen vanhemmat kuolivat nuorena, oli hän kasvattina isänsä veljen - ja samalla äitinsä siskon-, yliopiston rehtorin Edvard Arppen luona Helsingissä. Eva ja Arvid olivat kuitenkin tavanneet jo lapsina Evan ollessa kesää viettämässä Impilahdella sukulaisissa. Avioliitto solmittiin vasta Arvidin väiteltyä, mutta tällöinkään pariskunnalla ei ollut omaa kotia, vaan he suuntasivat Unkariin parivuotiselle stipendimatkalle.
Heille syntyi 6 aikuiseksi elänyttä lasta, joista Elinan isä Niilo (1890-1974) oli toiseksi nuorin. Myytyään Nils Ludvik Arppen perintönä tulleet Wärtsilän osakkeet, ostivat Genetzit Ahtialan tilan Lohjan Jalassaaresta vuonna 1897. Tänne asettuivat lähes kaikki hänen lapsensakin eri tavoin. Niilon vuonna 1925 hankkiman Kivessalmen tarina on sikäli mielenkiintoinen, että Genetzit olivat vuonna 1915 myyneet sen I.K.Inhalle, joka oli ollut Arvidin oppilaana Hämeenlinnassa, jolta Niilo sen sitten osti.
Niilo Jännes (1890-1974) kasvoi perheen Siltasaaren kodissa ja kävi suomenkielistä koulua. Lääkärin opintoihin kuului kuitenkin pitempi jakso Kielissä, joten saksan kieili oli hänellekin tärkeä. Nuorena hän oli YL:n jäsen ja yhden vuoden sen puheenjohtajakin setänsä jäljissä. Oltuaan vuoteen 1925 Kotkassa, muutti perhe takaisin, kun Niilo sai lastenlääkärin viran Helsingin Kätilöopistolta. Lisäksi hän oli Helsingin poliisilaitoksen ja Sophie Mannerheimin äiti- ja lapsikodin lääkäri. Harrastuksiltaan hän oli luontoihminen ja viihtyi Kivessalmessa hyvin. Myös musiikki oli hänelle läheistä lauluharrastuksen jälkeenkin.
Niilo ja Elli Grotenfelt menivät naimisiin 1916, siis juuri Arvid Genetzin kuoleman jälkeen. Jouni syntyi 1918, äitini Elina 1920 ja Arvi 1930. Arvi kuoli tapaturmaisesi kesätöissä 1954, vielä opiskelijana ja naimattomana. Jouni toimi Auroran sairaalan laboratorion ylilääkärinä. Hän oli naimisissa Pirkko-Maija Kivikosken kanssa, mutta kuoli jo 1973. Heillä on yksi poika, Antero, joka on siis Keropoikien ainoa serkku Elinan puolelta ja Kivessalmen nykyinen omistaja.
Grotenfelt/Rein
Myös Arvid Grotenfelt (1863-1941) oli kielenvaihtajien 1. sukupolvea. Vaikka kotona puhuttiin ruotsia, huolehdittiin siitä, että lapset Arvi ja hänen pari vuotta vanhempi veljensä Kustavi oppivat suomea. Jo varsin nuorina koulupoikina he alkoivat käyttää suomea päiväkirjoissaan ja toverien kesken. Arvi seurasi opinnoissaan enonsa Thiodolf Reinin jalanjälkiä filosofiaan ja tuli aikanaan teoreettisen filosofian professoriksi Reinin jälkeen. Nuoresta pitäen hän kuitenkin lisäksi otti osaa yhteiskunnalliseen elämään toimien mm. suomalaisuuden, kansanvalistuksen, raittiustyön ja rauhanaatteen hyväksi.
Saksankielisessä väitöskirjassaan hän käsitteli aistimusten intensiteetin kokemista. Tutkimusta varten hän opiskeli Leipzigissä sen ajan tunnetun sielutieteen professorin Wilheln Wundtin laboratoriossa. Jälkikäteen on arvioitu, että työ oli aiheeltaan tärkeä positivismin ja empirismin vallatessa alaa idealismilta. Jouduttuaan Th. Reinin virkavapauden aikana huolehtimaan professorin tehtävistä vain 26 vuotiaana, alkoi hän laatia luentojensa pohjalta ensimmäistä suomenkielistä esitystä filosofian historiasta. Tätä varten hänen oli kehitettävä suomenkielistä filosofiasanastoa ja tätä kautta työ oli uraauurtava.
Hänen päätyönsä suuntautui historianfilosofiaan hänen pyrkiessä vastaamaan kysymyksiin, miten historiantutkija valitsee aineistonsa yksittäisten tietojen virrasta, miten tarkastelijan oma arvomaailma vaikuttaa prosessiin sekä onko historia vain yksittäisten tapahtumaketjujen selvittämistä vai voiko se olla yleistävää ja lainalaisuuksia etsivää. Hänen vastauksensa irroittavat hänet selvästi hegeliläis-snellmannilaisesta idealismin perinteestä, mutta ei kuitenkaan myötäile esiinmurtautuvaa positivistista suuntausta. Vielä eläkepäivinään hän kirjoitti filosofian historiaansa laajan osan tärkeänä pitämistään saksalaisista filosofeistä, kuten Immanuel Kantista ja Fichtestä, vaikka tiedeyhteisö oli jo täysin sivuuttanut saksalaiset idealistit.
Arvi Grotenfeltin vanhemmat olivat Adolf Grotenfelt ja Ida, syntyjään Rein, jo mainitun Thiodolfin sisar. Grotenfeltit olivat virkamiehiä ja aiemmissa sukupolvissa maanviljelijöitä ja sotilaita. Ensimmäinen tunnettu suvun edustaja oli Nils Groth, joka oli todennäköisesti tullut Baltiasta Ruotsin armeijaan ja asettunut aikanaan Joroisiin liittyen Savon prikaatiin. Sotilaallisista ansioistaan hänet aateloitiin nimellä Grotenfelt. Sukuvaakuna on edelleen nähtävissä paitsi Ritarihuoneella myös Järvikylän kartanossa Joroisissa. Suvun jakaannuttua 1700-luvun lopulla kolmeen päähaaraan, asettui nyt tarkasteltavana oleva haara Frugårdin kartanoon, joka on harvinainen Kustaa III:n ajan sisustuksensa säilyttänyt kartano. Myös Arvi ja Kustavi olivat koululaisina vielä sukuloimassa Frugårdissa, kunnes kartano siirtyi toiselle sukuhaaralle. Adolf oli Suomen vankilaolojen kehittäjä ja juristi, kuten jo isänsäkin.
Arvi Grotenfelt meni naismisiin Elvi Forsgrenin kanssa. Hän oli kotoisin maatalosta Vihdistä, ja ammatiltaan suomenkielen opettaja. Hänen tiedetään auttaneen Arvia niin suomenkielen oikeinkirjoituksessa kuin "korrehtuurien luvussa". Heillä oli neljä lasta. Vanhin Aarne oli Valtionrautateiden tilastotoimiston aktuaari, Ossi oli kauppakoulun opettaja, seuraava oli mummoni Elli, ja nuorin Lassi oli matematiikan opettaja ja sittemmin rehtori.
Arvi oli niin filosofina kuin ihmisenä hyväntahtoinen, harkitseva ja tasapuolinen. Sukutarinoiden mukaan myös mies, "jonka käteen ei voinut antaa vasaraa". Elli tuli ylioppilaaksi 1913 ja aloitti estetiikan ja kirjallisuuden historian opiskelut, mutta ne jäivät avioliiton myötä 1916. Hän oli paitsi sivistynyt ja hienostunut myös sosiaalinen ja jopa räväkkä. Hän oli kutsuilla keskipiste, jonka puheita nuorisokin mielellään kuunteli.
Rein-suvun sukuseura on nimeltään Edla ja Gabriel Reinin jälkeläiset. Papin poika Gabriel (1800-1867) kasvoi Jääskessä, mutta opiskeli Turussa ja loi yliopistouran Helsingissä ensin historian professorina ja sitten yliopiston rehtorina. Hän oli liberaali, merkittävä kulttuurihenkilö ja opiskelijoiden suosiossa. Hän oli myös Snellmanin ystävä. Historioitsijan hän selvitti mm. ristiretkiä ja laati luennoistaan ensimmäisen kokonaisesityksen Suomen historiasta. Hänen rehtorikautensa 1848-58 oli varsin hankalaa tasapainottelua ylioppilaiden liberaalien vaatimusten ja vanhoillisen esivallan välillä. Hän joutuikin lopulta eroamaan rehtorin virasta opiskelijoiden liian rohkean speksin (näytelmän) vuoksi, jonka muuten oli kirjoittanut Robert Mannerheim, tulevan marsalkan isä.
Reinillä oli hyvät suhteet Aleksanteri II:een ja hän saattoi esittää puheissaan mm. liberaalisia uudistuksia ja mm. valtiopäivien koollekutsumista. Hänet aateloitiin 1856, vain vähän Aleksanterin keisariksi tulon jälkeen. Hän oli tuntenut nuoruudestaan asti sympatiaa suomalaisuutta kohtaan, oli mm. Lauantaiseuran jäsen, ja oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisessa aktiivinen 1831. Erottuaan yliopistosta hän laati vielä tutkimuksia maan eri osien tilasta. Snellman houkutteli hänet 1865 johtamaan uutta Suomen tilapäistä tilastollista virastoa, josta kehittyi Tilastokeskus. Hän kuoli suurten nälkävuosien johdosta Helsingissä leviävään lavantautiin.
Edla ja Gabriel Reinillä oli suuri perhe. Lapsista tunnetuin oli em. Thiodolf, joka siis seurasi isänsä jälkiä yliopiston rehtoriksi. Tämän tarkastelu kannalta keskeisellä Ida Gustavan perheellä oli tiettävästi läheiset välit Idan muiden sisarusten perheisiin.